Päivi Mikkola

Minulla on 30-vuoden työkokemus hoitoalalta, josta 20-vuotta olen työskennellyt muistisairaiden parissa ja nyt viimeiset kymmenen vuotta sairaanhoitajana Pirkanmaan hoitokodissa saattohoidossa.

Olen suorittanut TunteVa-kouluttajan tutkinnon ja käynyt pitämässä koulutuksia sekä muistisairaiden kohtaamisesta että saattohoidosta.

TunteVa® -menetelmässä on kyse muistisairaan henkilön ja hänen läheistensä arvostavasta kohtaamisesta ja kuulemisesta. Aito kuulluksi tuleminen tukee yksilöä ja hänen perheyhteisöään elämään parasta mahdollista arkea, sairaudesta huolimatta. Menetelmä auttaa ymmärtämään vuorovaikutuksen merkitystä

Raimo Sulkava

Raimo Sulkava on geriatrian ja neurologian erikoislääkäri. Hän väitteli vuonna 1983 Alzheimerin taudista. Muistisairaita ihmisiä hän on tutkinut ja hoitanut yli 30 vuoden ajan. Vastaanottotoiminta jatkuu nyt Amiassa. Muistisairauksien lisäksi vastaanotolla hoidetaan muun muassa aivoverenkiertohäiriöitä, Parkinsonin tautia, muita neurologiasia sairauksia, monia yhtäaikaisia sairauksia ja monilääkitysten aiheuttamia ongelmia. Tärkeää on myös sairauksien ennalta ehkäisy ja kuntoutus.

Muistisairaiden ihmisten hoidossa Raimo painottaa kokonaisvastuun ottamista ja tiimityötä. Lääkehoidon lisäksi tarvitaan monia muita tapoja tukea arjen selviytymistä. Mahdollisimman varhainen diagnostiikka on tuloksellisen hoidon perusta.

Jenni Kallio

Jenni Kallio (KM erityisluokanopettaja) on kouluttaja, väitöskirjatutkija, tietokirjailija, työnohjaaja, neuropsykiatrinen valmentaja sekä luovien taide-  ja kehoterapeuttisten menetelmien asiantuntija. Jennin erityisosaamista ovat ♦

Jenni on rohkea, haastaviinkin teemoihin tarttuva, kunnioittaen osallistumaan kutsuva ja omien oivallusten äärelle johdatteleva kouluttaja. Dialogisuus, vahvuuksien kautta toimiminen, luovuus, mahdollisuusajattelu, erilaisuuden arvostaminen sekä arvojen ja merkitysten tutkiminen ovat hänen työskentelynsä ydintä. Näihin tukeutuen Jenni tukee ammattilaisia ja työyhteisöjä kohti hyvinvointia sekä toimintaa, jonka kautta jokainen lapsi ja nuori voi kokea yhteenkuuluvuutta ja arvostusta ja kasvaa merkityksellisenä osana yhteisöä täyteen potentiaaliinsa.

Sauli Suominen

Sauli Suominen on koulutukseltaan valiotieteiden lisensiaatti, ♦. Hän on Suomen palveluohjausyhdistys ry:n puheenjohtaja ja pohjoismaisen palveluohjausverkoston jäsen. Hän on tutkinut tarkkaavuushäiriötä ja julkaissut siitä artikkeleita Suomessa ja Ruotsissa. Sopeutumisvalmennuskursseilla (neuropsykiatria) hän on toiminut 1980-luvun puolesta välistä alkaen ja on osallistunut vanhempien kanssa tapahtuvan työn kehittämiseen. Kohtaamisen koulutuksia hän on toteuttanut sekä yksin että mm. verkostokouluttaja Jukka Pyhäjoen (THL) ja YTT Kaarina Mönkkösen (Itä-Suomen yliopisto) kanssa.

Taina Semi

Taina Semi, geroartist, on kokenut, käytännönläheinen, muistityön ja ihmislähtöisen kulttuurin uranuurtaja, uudistaja  ja valmentaja sosiaali- ja terveysalalla. Ex-hoivayrittäjänä hän on kehittänyt ja luonut ihmislähtöisen kulttuurin käytäntöjä omissa hoivakodeissa hyvin tuloksin. Hän uskoo vakaasti siihen, että henkilökunnan koettu työnlaatu tuo elämänlaatua heille itselleen, että ihmisille, joiden arjessa työskentelevät. Työ on rakkautta toiminnassa.  Merkityksellinen työ lisää työhyvinvointia. Se mistä tulevaisuudessa kilpaillaan, on osaava henkilökunta. Sote-alan yhteisöjen toiminnansisältöjen kehittäminen on Tainalle sydämen asia. Seuraavat sukupolvet, jotka jalkautuvat Sote-palvelujen piiriin ovat 50-, 60- ja 70-luvuilla syntyneet ihmiset. Nämä sukupolvet eivät tule tyytymään vanhaan malliin.

Tainan intohimoisia teemoja ovat luova ja kulttuurinen muistityö, ihmislähtöinen valmentajavalmennus sekä ihmislähtöiset bootcampit esimiehille ja tiiminvetäjille.

”Valmennusfilosofiani punaisena lankana on ihminen, ihmisen salaisuuden tutkiminen yhdessä.  Ihmislähtöisyys merkitsee ihmisen oman kokemuksen laittamista kaiken keskiöön, kuinka ihmisen ääni saadaan kuuluviin erilaisten tarinoiden ja konkreettisten työkalujen kautta.”

Anneli Ranta ja HP Sinervä

Tässäpä parivaljakko!  Näyttelijä ja kokenut vuorovaikutuskouluttaja Anneli Ranta ja psykologian ja kasvatustieteen asiantuntija HP Sinervä ovat inspiroivia ja mukaansatempaavia valmentajia.  Tämän valmennuksen tavoitteena on sairauspoissaolojen vähentäminen ja työhyvinvoinnin lisääminen.

Koulutuksen perustana on työmoraalikartoitus ja sen pohjalta laadittava toimintaohjelma.

Anneli ja HP käyttävät paljon erilaisia oppimisen demonstraatioita kuvaamaan työelämän keskeisiä kehittämishaasteita. Niiden avulla asioista on helppo keskustella ja kaikkien osallistua.

Tämän parivaljakon ohjauksessa ”mennään eikä meinata”! Jos kaipaat konkreettisia tuloksia ja parannusta työyhteisön toimintatapoihin, Anneli ja HP ovat paras valinta!

Susanna Posio ja Reetta Yrttiaho

Voimaa työelämään positiivisesta psykologiasta

Susannalla ja Reetalla on yhteensä yli kahdenkymmenen vuoden kokemus opettajan työn haasteista ja mahdollisuuksista. Heidän intohimonaan on auttaa opettajia ja työyhteisöjä voimaan paremmin. Reetta ja Susanna tarjoavat positiivisen psykologian tutkittua tietoa sekä työkaluja niin työhön kuin jokaisen henkilökohtaiseen elämään.

Reetan ja Susannan luomat Kohti kukoistavaa koulua -koulutukset saavat opettajat ja koulut kukoistamaan. Reetan ja Susannan koulutukset sopivat myös yritysmaailmaan. He tuovat raikkaan tuulahduksen positiivisen psykologian tutkittua tietoa ja taitoa sekä työkaluja kaikenlaisiin työyhteisöihin. He johdattelevat asiakkaansa kohti merkityksellisempää ja kukoistavampaa työelämä.

Kouluttajina Susanna ja Reetta ovat läsnäolevia ja innostavia. Heidän tavoitteenaan on saada osallistujien oivalluslamput syttymään ja herättää kuulijan sisäinen motivaatio kohti muutosta.

Reetalta ja Susannalta löytyy tietotaitoa ja kokemusta positiivisesta psykologiasta, kasvatustieteistä, valmentamisesta, työhyvinvoinnin- ja henkilöstöjohtamisesta sekä työ- ja organisaatiopsykologiasta.

Fatbardhe ”Fade” Hetemaj

Fatbardhe Hetemaj, KTM on kansainvälisyyden liputtaja. Kosovosta vuonna 1992 Suomeen muuttanut Hetemaj valittiin vuoden pakolaisnaiseksi vuonna 2009 rasismin vastaisesta työstä. Hän on toiminut myös keskustelijana YLE Radio Suomen Taustapeilin osiossa Pyöreä pöytä ja YLE TV1:n Aamu-TV:n urheiluun keskittyneessä osiossa Jälkihiki.

Fatbardhe on valmentanut vuodesta 2015 alkaen satoja ihmisiä tuloksekkaasti livenä, verkossa, uran ja hyvinvoinnin teemoista. Hän on kehittänyt omaa osaamistaan kansainvälisesti akkreditoitulla coachingkoulutuksella.

Työhyvinvoinnin ammattilaisena Hetemaj haluaa kehittää suomalaista työelämää ja esimiestyötä entistä laadukkaammaksi. Itsensä johtaminen on tärkeää kaikille työyhteisössä – niin johtajille, esimiehille kuin työntekijöillekin.♦

Saara Sahlstén

♦Saaran monipuolinen kasvatus- ja opetusalan osaaminen yhdistettynä seksuaaliterveyden tuntemukseen luo oivan pohjan sekä poikkitieteisen näkökulman seksuaalikasvatustyöhön.

Saara on erityisopettaja, auktorisoitu seksuaalineuvoja ja -kasvattaja sekä ahkera seksuaalikasvatuksen kentän kouluttaja. Työssään Saara on erikoistunut etenkin luontevaan ja myönteiseen lapsuuden seksuaalikasvatukseen. Perusta koko elämän mittaiselle hyvinvoinnille, seksuaaliterveydelle ja turvataidoille luodaan jo varhaisvuosina.

Viimeisten vuosien aikana Saaran kymmeniin koulutustilaisuuksiin on osallistunut niin varhaiskasvatuksen, perusopetuksen kuin myös sosiaali-ja terveysalan ammattilaisia. Lisäksi tilaisuuksia on ollut runsaasti vanhemmille ja muille lasten kanssa toimiville. Suomen seksologinen seura palkitsi Saaran vuonna 2018 Työn sankari- tunnustuksella aktiivisesta työstä seksuaaliterveyden edistämiseksi.

Saaran kutsumustyön missiona on sanoa heipat puhumattomuudelle ja jättää viimein hyvästit sukupolvelta toiselle siirtyneelle häpeäkulttuurille. Kaikkien tilaisuuksien tavoitteena on antaa lasten kanssa toimiville aikuisille varmuutta ja työkaluja lasten turvallisen kasvun tukemiseen luontevana arjen osana. Laadukas ja ikätasoinen seksuaalikasvatus on jokaisen lapsen ja nuoren oikeus.

”Saara Sahlsten on innostava ja selkeä puhuja, jonka luennolla vähälle huomiolle jääneestä teemasta – pienen lapsen seksuaalikasvatus – tulee helposti lähestyttävämpi ja luontevampi osa varhaiskasvatuksen arkea. Esitystä tukevat konkreettiset esimerkit, ilmeikäs esitysmateriaali ja Saaran rento ote asiaan.” Diane Galbraith, koulutuspäällikkö, Globex Information Oy

Jari Pirhonen

Jari on pitänyt suosittuja koulutuksiaan Helsingistä Kuusamoon ja Kuopiosta Kokkolaan. Jos haluat kuulla, millaista on aidosti asiakaskeskeinen tai millaista on hyvä elämä vanhana, hän on sinun puhujasi. Jari on tutkija, jolla on vahva side ikäihmisten arkeen aiemman hoitotyökokemuksen kautta. Jari on myös Arvokas vanhuus ARVA ry:n puheenjohtaja.