Sallamaari Muhonen

Sallamaari on monipuolinen viestintäammattilainen, joka muistetaan radioaalloilta ja televisiostudioista jo 1980-luvulta saakka. Hän on vaikuttanut pitkään myös poliittisissa tehtävissä Helsingin kaupunginvaltuustosta omistajaohjausministerin avustajakuntaan. Tänä päivänä hän toimii teknologia-alan viestintätoimistossa konsulttina ja osakkaana sekä useassa hallitustehtävässä liike-elämässä. 

Kriisiviestinnässä hän on kokenut ja ammattilaisille  Somekohut ja mainekriisit –oppaankin laatinut tekijä. Sallamaarin periaatteena ei ole pelotella ketään kokemuksia jakamalla, vaan rohkaista ja innostaa valmistautumaan viestintään niin myötä- kuin vastatuulissakin.  

Työelämä ei ole ainoa sektori, jossa Sallamaari on vaikuttanut ja jota edelleen haluaa kehittää. Yhteiskunnallisista aiheista sydäntä lähinnä ovat tasa-arvokysymykset, joita hän edistää Naisasialiitto Unionin nykyisenä puheenjohtajana. 

Jos huolehdit – ja syytä olisi! – organisaatiosi toimivasta viestinnästä sosiaalisen median aikakaudella, Sallamaaria ammattitaitoisempaa ja kokeneempaa esiintyjää saa näiltä pituuspiireiltä etsiä. 

Ammatti: viestintäkonsultti