Arja Maarit Ranta-aho
Arja Maarit Ranta-aho on tehnyt kunnioitettavan 20-vuotisen uran ICT-asiantuntijana ja -pioneerina sosiaali- ja terveyspalveluita tuottavissa organisaatioissa, julkishallinnossa ja kolmannella sektorilla. Lisäksi hän on ollut asiantuntijatehtävissä lukuisissa palvelualojen kehittämis- ja selvityshankkeissa niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Häntä voidaan luonnehtia todelliseksi edelläkävijäksi ja sillanrakentajaksi analogisen ja digitaalisen maailman välillä.
Arja Maarit peräänkuuluttaa uteliaan avointa asennetta uusiin teknologioihin ja digisisältöihin. Maallikot keskittyvät usein vain potentiaalisiin ongelmiin ja löytävät mitä kekseliäämpiä syitä uusien ideoiden torppaamiseen, mikä luonnollisesti on ymmärrettävää kaiken muuttuessa niin nopeasti. Siksi Arja Maarit haluaa painottaa, että näitä asioita ei tarvitse pelätä, eivätkä ne ole niin monimutkaisia kuin yleisesti ajatellaan.
Kiistatonta kuitenkin on, että lääketiede ja teknologia porhaltavat joutuisasti eteenpäin – niin pienten kuin suurtenkin instituutioiden olisi ratkaisevan tärkeää pysyä edistyksen kelkassa. Tässä arvokkaassa tehtävässä Arja Maarit on mitä mainioin soihdunkantaja.
Koulutus: YAMK-Hyvinvointiteknologia, HHJ
Ammatti: Digiarkkitehti
Työnantaja: Fluente Kumppanit Oy