Tag Archive for: reilu peli

Miten sinä työpaikallasi jaksat?

Edumarin koulutuksissa on tänä vuonna vahvasti läsnä työssäjaksamisen teema. Aiheen voi parhaiten kiteyttää yhteen kysymykseen. Miten sinä työpaikallasi jaksat?

Meidän jokaisen on välillä tarpeen  pysähtyä niin arjen pyörityksessä kuin työpaikalla. Näin on erityisesti voimia vieneen ja poikkeuksellisen koronakriisivuoden jälkeen. Nyt on viimeistään aika miettiä, mistä oma jaksaminen tai jaksamattomuus työpaikalla johtuu. Miten hyvin työstä palautuu ja mikä omassa työssä on merkityksellistä ja tärkeää?

Oma työpaikka ja uudenlainen normaali

Oman työn sisältö, tekemisen tavat ja tehtävät ovat voineet nopeassa tahdissa muuttua. Toisilla on kädet täynnä töitä ja osa on menettänyt työnsä. Silloin työpaikalla on syytä tarkistaa, että jäljelle jääneet työntekijät selviävät työmäärän kanssa ja saavat apua uusien tehtävien haltuun ottamiseen. Täydennyskoulutustakin on oltava tarjolla riittävästi.

Helposti ajatellaan, että työhyvinvointi on johtamisen asia. On totta, että työnantaja on vastuussa työhyvinvoinnista, työturvallisuudesta ja työterveyshuollon järjestämisestä. Vastuu hyvinvoinnista on silti meillä kaikilla. Se syntyy työn arjessa usein varsin pienistä teoista. Esimerkiksi siitä, miten työtä arvostetaan, miten onnistuu tauotus ja yhteen hiileen puhaltaminen uudessa normaalissa.

Miten sinä työpaikallasi jaksat?

Reilu peli ja työn tuunaaminen

Omilla teoilla on työhyvinvointia pohdittaessa merkitystä. Tasapaino työpaikalla säilyy siten, että jokainen auttaa toista parhaansa mukaan. Silloin työkaverin kyvyt pääsevät parhaiten esiin. Se mikä on yhdelle vaikeaa, hoituu toiselta kädenkäänteessä. Jokaisen työntekijän kohdalla joustetaan jossain työtehtäviin liittyvissä asioissa, ja syystäkin. Sen suhteen työpaikalla on oltava reilun pelin säännöt.

Jäykältäkin tutuvassa organisaatiossa omaa työtään voi aina jollain tavoin tuunata. Se onnistuu rikkomalla rutiineja, innostumalla uudesta, järjestelemällä työtapojaan uudelleen ja pyrkimällä kohti unelmiaan nykyisessä työssä. On myös hyvä muistaa työaikojen joustava suunnittelu, työaikapankki, työnkierto, lyhennetty työaika, vuorottelu- ja opiskeluvapaa ja kevennetty työ. Erilaisista vaihtoehdoista kannattaa keskustella työnantajan ja työterveyden asiantuntijoiden kanssa.

Työssäjaksaminen on yhteispeliä

Miten sinä työpaikallasi jaksat, on kysymys, joka myös työnantajan on hyvä muistaa aika ajoin kysyä. Työnantaja säästää selvää rahaa, kun panostaa työntekijöiden työssä jaksamiseen. Työntekijän vaikutusmahdollisuudet vaikkapa työaikoihin ovat yhteydessä vähäisempiin sairauspoissaoloihin. Usein työhyvinvointia voidaan tukea pienin arjen teoin työyhteisössä.

Tärkeintä työssäjaksamisessa on työyhteisön yhteinen toiminta. Se, että työntekijöillä on aidosti aikaa kuunnella toisiaan. Kysyä missä työssäjaksamisen kanssa mennään. Sitä varten on luotava yhteisiä käytäntöjä, täydennyskoulutusta ja kehittämisen paikkoja kohti turvallista, terveellistä ja jaksamista edistävää työtä.

Miten sinä työpaikallasi jaksat?

 

Edumar – Meiltä löydät monipuolisen, ajankohtaisen ja laadukkaan koulutustarjonnan. Jos et löydä sopivaa koulutusta valmiista tarjonnastamme, suunnittelemme tarpeitanne vastaavan koulutuksen. Ota yhteyttä!