Tag Archive for: räätälöity koulutus

Loppuunmyyty koulutus – Hyvä vai huono uutinen?

Tiedätkö, mikä on kaikkien hienointa työssämme? Aivan oikein. Se lukee jo otsikossa: loppuunmyyty koulutus. Silloin yhtä asiaa lukuun ottamatta kaikki on mennyt koulutussuunnittelussa nappiin.

Onnistuneen koulutuksen avaimet

Joskus on vaikea ennustaa, millainen koulutus kiinnostaa osallistujia ja millainen ei. Pääosin hyvän koulutuksen tunnistaa jo suunnitteluvaiheessa. Suunnittelu on sujuvaa, koulutuspaikka on mieleinen ja helppojen kulkuyhteyksien varrella ja tarjolla on samaan aikaan etäkoulutusmahdollisuus.

Kaikkein tärkeintä on saada onnistuneeseen koulutukseen huippuhyvät kouluttajat. Onneksi meillä on ympärillämme upea kouluttajien verkosto. He luottavat siihen, että meidän kanssa asioidessa asiat sujuvat. Se on menestyksemme salaisuus, josta koulutusten osallistujat saavat nauttia.

Loppuunmyyty koulutus voi olla joillekin pettymys

Loppuunmyyty koulutus on hienoinen pettymys niille, jotka jäävät nuolemaan näppejään. Nyt seuraa lohdutuksen sana. Usein järjestämme samankaltaisen koulutuksen uudelleen, jos osallistujia vain on riittävästi.

Useita ihmisiä kuvattu selänpuolelta, jotka kuuntelevat edessä seisovaa kouluttajaa.

Suurempi pettymys meille kaikille on koulutuksen peruuntuminen. On kurjaa ilmoittaa osallistujille, kouluttajille ja koulutuspaikan henkilökunnalle, ettei koulutusta voida järjestetä. Siksi tähtäämme aina siihen, että koulutuksissa tai sitä viimeistään seuraavassa koulutuksessa olisi paikka jokaiselle tulijalle.

Räätälöity koulutus on takuuvarma ratkaisu

Tarjoamme valmiiden koulutuspakettien lisäksi myös räätälöityjä koulutuksia. Räätälöidyssä koulutuksessa pääset vaikuttamaan koulutusohjelmaan, koulutusmuotoon ja kouluttajien valintaan. Koulutuksen aika, paikka ja puhujat päätetään yhdessä.

Räätälöidyllä koulutuksella ei ole valmista hintalappua. Voit vaikuttaa valinoillasi hinnan muodostumiseen koulutusta suunniteltaessa. Mittatyönä tehdyn koulutuksen ei tarvitse tarkoittaa kallista koulutusta. Ja mikä parasta. Räätälöityä koulutusta ei voi myydä loppuun, vaan kaikki osallistujat pääsevät takuuvarmasti mukaan koulutukseen.

 

Edumar – Meiltä löydät monipuolisen, ajankohtaisen ja laadukkaan koulutustarjonnan. Jos et löydä sopivaa koulutusta valmiista tarjonnastamme, suunnittelemme tarpeitanne vastaavan koulutuksen. Ota yhteyttä!

 

 

Terveysalan ammattilaiset räätälöityihin täydennyskoulutuksiin

”Terveydenhuollon ammattihenkilö on velvollinen ylläpitämään ja kehittämään ammattitoiminnan edellyttämiä tietoja ja taitoja sekä perehtymään ammattitoimintaansa koskeviin säännöksiin ja määräyksiin”. Näin sanoo laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä. Lyhyesti sanottuna, terveysalan ammattilaisen on päästävä täydennyskoulutuksiin.

Työnantajalla on jatkuva velvollisuus kouluttaa henkilöstöä

Työnantajalla on velvollisuus seurata terveydenhuollon ammattihenkilöiden ammatillista kehittymistä. Hänen on pidettävä huolta siitä, että terveydenhuollon ammattihenkilö voi osallistua tarvitsemiinsa täydennyskoulutuksiin. Lain hengen mukaisesti on tärkeää, että hän voi yksilöllisesti ylläpitää ja kehittää tietojaan ja taitojaan, jotta voi tehdä potilastyönsä turvallisesti ja asianmukaisesti.

Säännölliseen lisä- ja täydennyskoulutukseen pääseminen ei ole vain lakisääteinen tai eettinen seikka terveysalan työssä. Se on huutavassa henkilöstöpulassa myös veto- ja pitovoimatekijä. Työnantaja, joka suhtautuu positiivisesti ja aktiivisesti yksilöllisesti räätälöityyn kouluttautumiseen, houkuttelee työntekijöitä. Mielekäs ja juuri omalle henkilöstölle räätälöity täydennyskoulutus toimii myös työssäjaksamisen tukena.

Ammatillisia taitoja ei voi päästää ruostumaan

On ymmärrettävää, että työnantajan on taattava henkilöstöpulan aikana muun muassa potilaiden turvallinen hoito. Siksi voi tuntua mahdottomalta irrottaa henkilökuntaa koulutukseen arkisesta työstä. Ongelma on, että tilanteen jatkuessa potilasturvallisuus voi heikentyä tai vaarantua siksi, että henkilökunta käyttää työssään vanhentuneita tietoja ja ilman treeniä elintärkeät taidot ruostuvat.

Kuvassa kouluttaja kouluttaa terveysalan ammattilaisia räätälöidyssä koulutuksessa.

Saamme pääsääntöisesti hyvää palautetta Edumarin koulutuksista. Yksi asia niissä kuitenkin pistää silmään. Koulutuspäivät ovat paljon muutakin kuin asiasisältö jahuippuasiantuntijat. Päivien aikana tavataan kollegoita, opitaan muilta ja verkostoidutaan. Koulutuspalautteemme mukaan nämä seikat ovat niin tärkeä osa koulutusta, että olemme antaneet niille yhä enemmän tilaa koulutuksissamme. Tällä tavoin olemme räätälöineet myös tarjoamiamme valmiita koulutuspäiviä.

Räätälöity koulutus säästää aikaa, vaivaa ja hermoja

Joskus työnantaja on mahdottoman edessä. Aitoa halua henkilöstön lisä- ja täydennyskoukutukseen on, mutta työpaikalla yritetään yhdessä henkilöstön kanssa vain selvitä puutevuorosta toiseen. Valmiiden koulutusten päivämäärät eivät sovi henkilöstölle ja tarjolla olevat koulutukset ampuvat kirkkaasti ohi henkilöstön koulutustarpeista ja -tavoitteista. Silloin kannattaa ottaa rohkeasti yhteyttä koulutuksen järjestäjään, kuten Edumariin.

Räätälöidyssä koulutuksessa pääset työryhmäsi kanssa täysin vaikuttamaan koulutusohjelmaan, koulutusmuotoon ja kouluttajien valintaan. Paikan päälle hankitaan parhaimmat asiantuntijat tarpeesi mukaan yhdelle tai sadoille kouluttautujille. Lisäksi koulutuksen suunnittelussa huomioidaan juuri sinun ja työryhmäsi tarpeet sekä aikataulut. Kaikilta säästyy aikaa, vaivaa ja hermoja.

 

Edumar – Meiltä löydät monipuolisen, ajankohtaisen ja laadukkaan koulutustarjonnan. Jos et löydä sopivaa koulutusta valmiista tarjonnastamme, suunnittelemme tarpeitanne vastaavan koulutuksen. Ota yhteyttä!

4 hyvää syytä hankkia räätälöity koulutus

Kuulostaako tutulta? Etsit kuumeisesti koulutusta, joka sopisi tarpeisiisi. Aikaa ja hermoja kuluu etsiessä, mutta valmista koulutuspakettia ei löydy. Löydät hyvän koulutusohjelman, mutta aika ei sovi sinulle ja työryhmällesi. Seuraavaksi löydät täydelliseltä vaikuttavan koulutuksen, mutta se on aivan liian kallis. Myös koulutusjärjestelyjen sujuminen huolettaa, ja haluaisit kouluttajaksi vain asiansa osaavia tyyppejä.

Lopulta päädyt siihen, että koulutushaaveet on syytä unohtaa. Odottaa, että sopiva koulutus tulee joskus myöhemmin vastaan. Jäät työryhmäsi kanssa paitsi uusimmasta tiedosta, tarvittavasta osaamisesta ja mahdollisuudesta kehittyä työssäsi. Mieti vielä kerran.

Kannattaa hankkia räätälöity koulutus, joka sopii täysin omaan ja työryhmän tarpeeseen. Jos mietit perusteluja, niin tässä tulee 4 hyvää syytä hankkia räätälöity koulutus.

1. Tarvetta vastaava koulutus

Haet tietynlaista koulutusta aivan tietynlaiseen tarpeeseen. Googletat koulutustarjontaa, kilautat kavereille ja huhuilet sosiaalisessa mediassa tietoa. Lopputulos on laiha. Tarjolla oleva koulutus ampuu ohi koulutustarpeistasi ja -tavoitteistasi. Räätälöidyssä koulutuksessa pääset vaikuttamaan koulutusohjelmaan, koulutusmuotoon ja kouluttajien valintaan. Paikan päälle hankitaan parhaimmat asiantuntijat tarpeesi mukaan yhdelle tai sadoille kouluttautujille. Koulutuksen suunnittelussa huomioidaan juuri sinun ja työryhmäsi tarpeet. Sinulta säästyy aikaa, vaivaa ja hermoja.

2. Työkalentereihin sopiva aika

Selaat koulutustarjontaa ja löydät vihdoin sopivan koulutuksen. Se on juuri passeli työryhmällesi. Sitten tulee mutta. Aika ei sovi millään koko työryhmälle, eikä sovi seuraava koulutuspäivämäärä, eikä sitä seuraava. Räätälöidyssä koulutuksessa lähdetään liikkeelle työryhmällesi ja kouluttajille sopivista koulutuspäivistä. Pyritään löytämään kaikkien työkalenterista juuri se päivä, jolloin koulutus on optimaalisinta toteuttaa. On tärkeää, että koulutukseen voi osallistua mahdollisimman moni työkaveri.

3. Sopiva hintalappu

Välillä voi käydä niin, että löydät juuri sopivan koulutuksen, ohjelma on timanttinen ja puhujat asiantuntevan oloisia. Koulutusmainoksen lopusta löytyy muhkea hinta. Mietit, mistä ihmeestä moinen summa muodostuu. Sinulla ei ole varaa edes ehdottaa koulutukseen osallistumista työpaikallasi – ainakaan useamman työntekijän voimin. Räätälöidyllä koulutuksella ei ole valmista hintalappua. Voit vaikuttaa valinoillasi hinnan muodostumiseen koulutusta suunniteltaessa. Mittatyönä tehdyn koulutuksen ei tarvitse tarkoittaa kallista koulutusta.

4. Tullaan tutuiksi

Räätälöidyssä koulutuksessa suunnittelijat tulevat tutuiksi. Monta kertaa tulee iloisesti yllätetyksi siitä, mihin kaikkeen he taipuvat. Heillä on ehdottaa ideoita, koulutusmuotoja ja kouluttajia, joita ei tulisi itse ajatelleeksi. Ammattitaitoiset koulutusräätälit hallitsevat alan verkostot ja keräävät kouluttajapankin sinun hyödyksesi. Myös oma verkostosi ja osaamisesi laajenee yhteistyön myötä. Hyvän kokemuksen jälkeen sinulla on matalampi kynnys lähteä suunnittelemaan seuraavaa koulutusta tuttujen suunnittelijoiden kanssa. Lähetät vain viestin tai soitat tutulle koulutussuunnittelijalle.

 

Edumar – Meiltä löydät monipuolisen, ajankohtaisen ja laadukkaan koulutustarjonnan. Jos et löydä sopivaa koulutusta valmiista tarjonnastamme, suunnittelemme tarpeitanne vastaavan koulutuksen. Ota yhteyttä!