Kuinka kauan hoitajia riittää pääsiäiseksi töihin?
Hoitajat ovat ihmisen vierellä munasolusta viimeiseen henkäykseen. Sote-palveluiden tulisi toimia kaikissa tilanteissa. Osa palveluista toimii ympärivuorokautisesti vuodesta toiseen hoitajavoimalla, on menossa sitten arki tai pääsiäisen pyhät. Miten kauan vietämme pääsiäisen pyhiä näin onnellisessa tilanteessa?
Pääsiäispyhinä hoitajat vastaavat käytännön hoidosta
Kaikkien pyhien aikana iso osa muusta sote-alan ja tukipalveluiden henkilöstöstä viettää vapaa-aikaa. Sillä välin käytännön työtä esimerkiksi sairaalassa pyörittävät hoitajat, ja usein minimimiehityksellä. Hoitajat ovat terveysalan suurimpana ammattiryhmänä tärkeä osa päivystysajan toimintaa.
Pääsiäisen pyhinä hoitotyö on entistä vastuullisempaa, vaikka työtahti vaikuttaa joissain työyksiköissä arkipäiviä rauhallisemmalta. Sen sijaan vaikkapa päivystyksellinen ja ensihoidon työ voi yltyä milloin tahansa akuutiksi kiireeksi. Hoitajalakon myötä olemme heränneet entistä vahvemmin arvostamaan pääsiäispyhinäkin tehtävää hoitajien työtä.
Hoitajat turvaavat pääsiäisen vieton, mutta kuinka kauan
Pääsiäisenä sosiaalinen media täyttyy hyvän pääsiäisen lomatoivotuksista ja iloisista pääsiäiskuvista kotoa tai lomamatkalta. Harva muistaa, että hoitajat ovat osa sitä joukkoa, joka turvaa pääsiäisen vieton yhdessä vaikkapa poliisien, pelastajien ja lääkärien kanssa.
Kysymys kuuluu, kuinka kauan asiat ovat näin hyvin. Aiemmin olemme voineet luottaasiihen, että hyvin koulutettuja hoitajia riittää niin arkena kuin pääsiäisenä. Nyt hoitotyön ammattilaisista on jatkuvasti vaikeutuva pula koko Suomessa.
Hoitajien työolot, palkat ja täydennyskoulutus kuntoon
Tänä pääsiäisenä hoitajien hartain toive on, että heitä kuullaan. Työolot ja palkat on laitettava kuntoon, jotta potilaat saavat jatkossakin laadukasta hoitoa. Yhdenkin hoitajan puuttuminen ohuista työvuorosta koska tahansa, mutta erityisesti juhlapyhinä, on potilaalle vakava paikka.
Tärkeää on sekin, että hoitajapulan aikanakin omaa ammattitaitoa voi pitää yllä. Siksi tänäkin pääsiäisenä moni hoitaja vilkuilee sote-alan koulutustarjontaa töiden ohessa. Ilman hyvää täydennyskoulutusta, kun ei olisi ammattitaitoisia ja asiansa osaavia hoitajia töissä tänäkään pääsiäisenä.
Hyvää pääsiäistä kaikille, erityisesti hoitajille sekä työn ääreen että vapaille!
Edumar – Meiltä löydät monipuolisen, ajankohtaisen ja laadukkaan koulutustarjonnan. Jos et löydä sopivaa koulutusta valmiista tarjonnastamme, suunnittelemme tarpeitanne vastaavan koulutuksen. Ota yhteyttä!