Artikkelit

Hyvä koulutuspalaute kruunaa onnistuneen koulutuksen

Kannustamme koulutuksiimme osallistuvia antamaan palautetta heti koulutuksen aikana ja sen jälkeen. Teemme huipputiimin voimin koulutuksia vain ja ainoastaan asiakkaitamme varten. Otamme mielellämme vastaan niin kehut kuin kritiikin. Uskomme, että hyvä koulutuspalaute kruunaa onnistuneen koulutuksen.

Luemme jokaisen saamamme palautteen tarkasti

Koulutuspalautteet antavat uutta puhtia tekemiseen ja hyvä palaute kannustaa kehittymään. Haluamme järjestää sellaisia koulutuksia, joissa viihdytään ja opitaan. Lisäksi toivomme, että koulutuspäivien aikana verkostoidutaan. Näistä syistä luemme jokaisen saamamme palautteen tarkasti.

Hyvistä palautteista koulutussuunnittelijamme saavat voimaa työpäiviinsä. Niiden perusteella räätälöimme yhdessä asiakkaidemme kanssa vieläkin parempia koulutuksia. Seuraavaksi haluamme jakaa kanssasi muutaman saamamme ilahduttavan palautteen.

Opit heti käyttöön ja haikea fiilis koulutuksen jälkeen

Lähdin koulutukseen suurin odotuksin ja voi kuinka ne täytittekään – ja ylitittekään! Olin ajatellut istuskelevani rauhassa ja kuuntelevani hiljaa. Jo ensimmäinen puheenvuoro sai minut rustaamaan muistiinpanoja kynä sauhuten. Oli niin paljon asiaa, niin paljon tärkeää, niin paljon mitä halusin omaan ja koulumme arkeen viedä. Jokaisesta puheenvuorosta jäi vähintään yksi konkreettinen sana tai ajatus, jonka aion kehystää luokkani seinälle, välittää kollegalleni tai ottaa käyttöön oppilaideni kanssa.

Kirjoittaja on erityisluokanopettaja. Hän oli osallistunut Haastava oppilas- koulutukseemme. Mitä mieltä olet yllä olevasta palautteesta? Mielestämme parasta oli se, että palautteen antaja oli inspiroitunut ja halusi viedä heti ottaa oppimansa asiat käyttöön oppilaiden kanssa.

Uskomattoman hyvien kouluttajien lisäksi järjestelyt sujuivat erinomaisesti alusta loppuun. Tunnelmasta inspiroituneena jäi vähän haikea olo koulutuspäivien jälkeen. Olisin halunnut kuulla vain lisää ja lisää. Mietin, miten saan välitettyä kaiken oppimani uuden asian vuodeosaston sihteerin työssä työkavereilleni.

Tämän palautteen saimme Terveydenhuollon sihteeri -koulutuksesta. Meistä on mahtavaa, että olemme onnistuneet yhdessä luomaan hyvän fiiliksen. Meillekin jäi koulutuksesta innosta haikea ja odottava olo seuraavan vuoden koulutuspäiviä varten.

Edumarin koulutuksissa viihtyvät kaikki

Edumarin koulutuksissa eivät viihdy vain opiskelijat. Meillä viihtyvät myös kouluttajat, jotka tulevat välillä itsekin yllätetyiksi koulutuksen tiimellyksessä.

Toissa vuonna sattui sellainen poppoo, että meininki yltyi niin hulvattomaksi, että kouluttajalta purskahti vedet nenästä, kun joku heitti niin oivaltavan läpän kesken juomisen.

Asiakkaiden toiveiden tarkka kuuntelu, huippukouluttajat ja sujuvat koulutusjärjestelyt ovat valttejamme. Monipuolinen kokonaisuus, rento ilmapiiri ja osallistujien aktivointi hybridikoulutuksissa. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Pääasiassa tarjoamme teoriaa ja käytäntöä sopivassa suhteessa.

Edellä mainitut ovat kaikki asioita, jotka olemme oppineet asiakkailtamme. Siksi ne ovat meille tärkeitä. Annamme mielellämme hyvän kiertää sinulle, kun osallistut koulutukseemme. Haluamme, että Edumarin koulutuksissa viihtyvät kaikki.

Kerro meille, millainen koulutus on jäänyt elävästi mieleesi ja mistä syystä. Kuulemme siitä mielellämme. 🙂

 

Edumar – Meiltä löydät monipuolisen, ajankohtaisen ja laadukkaan koulutustarjonnan. Jos et löydä sopivaa koulutusta valmiista tarjonnastamme, suunnittelemme tarpeitanne vastaavan koulutuksen. Ota yhteyttä!

Millaista on muistisairaan matkassa?

Muistisairaalla on hyviä ja huonoja päiviä, kuten meistä jokaisella. Vanhat muistot tuntuvat usein tutummilta kuin uudet. Välillä sanat ja ihmiset eivät oikein muistu mieleen. Muistisairaan matkassa jokaisen ymmärrys, asenteet ja kohtaamisen taito muuttuvat tavalla tai toisella.

Muistisairaus on myös läheisen sairaus

Sanotaan, että aluksi muistisairas pärjää riittävien muistivihjeiden, hoitajien, teknologian ja muistiympäristön turvin. Tilanteen edetessä kyseessä on yhä enemmän myös läheisen sairaus. Monelle voi olla kova paikka esimerkiksi se, ettei muistisairas enää tunnista rakkaita ihmisiä. Ainakaan ihan heti tai joka ikinen kerta.

Muistisairauden edetessä törmätään yllättäviin tilanteisiin. Pyjama päällä seisoskeluun ulkona ilman kotiavaimia. Etsitään yhä useammin kadonneita ja varastettuja tavaroita. Suunnataan huomio välillä muualle epävarmuutta ja ahdistusta tuottavista asioista. Tutustutaan kodin laitteisiin asennettuihin ajastimiin ja turvaominaisuuksiin.

Aistit herkistyvät muistojen haalistuessa

Muistisairaan matkassa eletty elämä nousee esiin uudella tavalla. Sen muistelu ja näkyväksi tekeminen on tärkeää. Tutut kuvat, esineet, tekemiset, tuoksut, maut ja mielikappaleet on kaivettava mielen kätköistä. Muistojen haalistuessa ei voi tehdä oletuksia. Yhtä hyvin ihmisen mielimusiikkia voi olla ooppera-, iskelmä- tai metallimusiikki. Mieli ja mieltymykset voivat myös muuttua tai ne nojaavat varhaisiin muistikuviin.

On mielenkiintoista huomata, miten aistit ja kohtaaminen herkistyvät. Muistisairas vaistoaa pakottamisen ja turhan holhoamisen. Hänellä on ihmisoikeudet ja sanottavaa, vaikka itseilmaisu olisi ajoittain epäselvää tai hidasta. Muiden on välillä vaikea muistaa, ettei huutaminen tai turvaa tuovista rutiineista poikkeaminen ole viisasta.

Muistisairaan lähellä oppii kuuntelemaan – itseään ja toista ihmistä

Muistisairaan lähellä oppii, että kiireellä huiskiminen hidastaa lopputulokseen pääsemistä. Sen, ettei aina tarvita sanoja. Kosketus, hyräily tai läsnäolo riittää ihan hyvin. Siksi itseään ja toista ihmistä on kuunneltava ja seurattava tarkasti. Se on asia, joka pitkässä juoksussa palkitsee merkittävyydellään mutta voi, aivan rehellisesti sanottuna, myös väsyttää läheisen.

Ei läheinen välttämättä tarvitse lepoa, apua, neuvoja ja kuuntelijaa kaiken aikaa. Niitä tarvittaisiin päiviin tai viikkoihin, jolloin ei jaksaisi olla hetkeäkään enää läheisen roolissa. Kun oma itsenäinen elämä ja omat menot on laitettu liian pitkäksi aikaa paussille. Hiljaisuutta ja virkistäytymisen mahdollisuuden, kun mielessä oikein myllertää. Lopulta kaikkein tärkeintä on saada apua yhteen asiaan. Siihen, etteivät kenenkään eettiset päätökset ja rakkaus muistisairasta kohtaan koskaan haalistuisi.

 

Edumar – Meiltä löydät monipuolisen, ajankohtaisen ja laadukkaan koulutustarjonnan. Jos et löydä sopivaa koulutusta valmiista tarjonnastamme, suunnittelemme tarpeitanne vastaavan koulutuksen. Ota yhteyttä!

 

 

Lapsuuden joulu voi pelottaa

Näin joulun alla meistä suurimmalla osalla on erityisen lämpöisiä ajatuksia. Joulu tuo valoa, iloa ja hengähdystauon sysimustaan vuodenaikaan. Mieleen tulvahtavat ihanat lapsuuden joulut. Tunnearvoltaan korvaamattomat joulukoristeet ja vuosien mittaan kerrostuneet juhlaperinteet herkistävät mielen.

Kaikki eivät ajattele joulua lämmöllä, vaan ahdistuneena. Joulu voi olla se aika vuodesta, kun koulut ovat kiinni. Kun aikuisten tärkein jouluostos ovat eri väriset pullot, jotka jemmataan kotiin ja varastoon. Joulun vietto sujuu totuttua rataa. Ensin kiihtyvää riitelyä, sairasta uhkailua kännissä ja lopulta pakoreissu nallen kanssa mummolaan.

Koronajouluna lapsilta ei voi ummistaa silmiään

Tänä vuonna koronaviruksesta johtuen ei juuri suositella vierailua muiden luona. Se on täysin ymmärrettävää, mutta monelle lapselle se tarkoittaa loputtomalta tuntuvaa, kiduttavaa ja pelottavaa juhlapäiväketjua. Kaltoinkohtelua, vaille jäämistä ja jäätävää kohtelua. Kipua ja lohdutonta itkua.

Tällaiselta todellisuudelta me joulun fiilistelijät haluisimme sulkea silmämme. Toivoa, että joku pelastaisi tuhannet lapset ruokottomista kotioloista. Jokainen meistä kutsuisi mielessään ainakin yhden lapsen joulupöytään syömään vatsansa kylläiseksi. Avaamaan elämänsä parhaat joululahjat aattona kuusen alta vailla huolen häivää.

Lapsuuden joulu voi pelottaa

Lasten oikeudet ensin – myös jouluna

Meidän tulisi pystyä paljon parempaan. Tukemaan ja resursoimaan lasten ja perheiden kanssa tehtävää työtä paremmin. Kouluttamaan lisää ammattilaisia huomaamaan kaikissa saatavilla olevissa palveluissa kaltoinkohtelun vaarassa olevat lapset. Toteuttaa lasten oikeudet ensin -periaatetta yhteiskunnassa, harrastuksissa ja kodeissa. Puuttumaan ajoissa.

Erityisesti näin joulun aikaan tuntuu pahalta, että poliisi joutuu puuttumaan naapurin joulun viettoon. Tavallaan on hyvä, että lastensuojeluilmoituksia satelee myös joulunpyhien aikaan. Että lapset pääsevät turvaan ja heitä vihdoin kuullaan. Silti, joulu ja uusi vuosi ovat vain muutama viikko vuodesta.

Perusjutut on saatava kuntoon aikuisten kesken

Mitä pienet silmät saavatkaan näissä perheissä todistaa lopun vuotta, kun muissa perheissä palataan arkeen? Kun niin monella muulla lapsella on kotona perusjutut kunnossa. Säännöllinen rytmi, turvallinen olo ja vanhemmat, joiden sanaan voi luottaa. Jääkaapissa ruokaa, ehjät vaatteet ja joulun jälkeen uusia leluja pullojen palautuksen sijasta.

Tänä jouluna haluamme Edumarissa kiinnittää jokaisen huomion lasten turvalliseen joulun viettoon. Se on meistä aikuisista ja meidän tekemistämme päätöksistä kiinni. Me lupaamme tuottaa koulu- ja sote-maailmaan sellaisia koulutuksia, joissa huomioidaan lasten oikeudet, avunsaanti ja turvallinen hoitotyö.

 

Edumar – Meiltä löydät monipuolisen, ajankohtaisen ja laadukkaan koulutustarjonnan. Jos et löydä sopivaa koulutusta valmiista tarjonnastamme, suunnittelemme tarpeitanne vastaavan koulutuksen. Ota yhteyttä!

4 vinkkiä etäkoulutukseen osallistuvalle

Koulutukset siirtyivät ennätysvauhtia verkkoon koronapandemian vuoksi. Siirtyminen etälaitteiden taakse on sujunut pääosin sutjakkaasti. Onneksi Suomi on korkean teknologian maa.

Etäkoulutukseen kannattaa kuitenkin valmistautua hyvin etukäteen. Nappaa tästä vinkit hyvin onnistuneeseen koulutuspäivään. Tässä ovat Edumarin 4 vinkkiä etäkoulutukseen osallistuvalle.

1. Ole ajoissa linjoilla

Lue tarkasti koulutuksen järjestäjältä saamasi ohjeet ja varmista, että sinulla on oikea koulutuslinkki. Sen jälkeen on aika tsekata, että koulutuksessa käytettävä ohjelma toimii sillä laitteella (ja varalaitteella), jota aiot koulutuksen aikana käyttää.

Testaa koulutuspäivänä ajoissa, että nettiyhteys, mikrofoni, kuulokkeet ja videoyhteys toimivat. Napsauta koulutuslinkki päälle ajoissa; noin 15 minuuttia ennen koulutusta. Siinä ajassa ehdit tehdä mahdollisen ohjelmistopäivityksen, kirjautua sisään uudelleen tai vaihtaa toiselle laitteelle. Ehdit myös olla yhteydessä IT-tukeen tai koulutuksen järjestäjään, jos tuntuu ettei kirjautuminen koulutustilaan heti toimi.

2. Ole etänäkin aktiivinen

Se, että koulutukseen osallistutaan etänä ja luentoa kuunnella joskus mikrofoni mykistettynä, ei tarkoita passiivisuutta. Kannattaa selvittää heti koulutuksen aluksi, miten voi esittää itselle tärkeitä kysymyksiä. Voiko mikrofonin avata milloin tahansa koulutuksen aikana, esitetäänkö kysymykset erikseen vai kirjoitetaanko ne chat-laatikkoon?

Voit myös käyttää viittaustoimintoa, jolloin kouluttaja tai koulutuksen moderaattori voi poimia kysymyksesi sopivaan väliin koulutusta. Napsauta kamera päälle, jos kysyt tai keskustelet. Silloin kouluttaja näkee paremmin ilmeesi ja eleesi, ja vuorovaikutus helpottuu.

4 vinkkiä etäkoulutukseen osallistuvalle

3. Keskity vain koulutukseen

Etäkoulutuksen aikana voi olla suuri kiusaus puuhailla erilaisia oheistoimintoja töissä tai kotona. Sulje siis muut tietokoneohjelmat, sähköposti ja automaattiset hälytysviestit. Kirjoita työsähköpostiin poissaoloviesti ja laita puhelin äänettömälle. Pyri vetäytymään koulutuksen ajaksi rauhalliseen paikkaan, jos mahdollista. Muista myös ergonomia koulutuspäivän aikana.

Etäkoulutukseen kannattaa keskittyä, kuten koulutuspäivään paikan päällä. Aivot ja mieli eivät tarvitse lisävirikkeitä esimerkiksi työtehtävistä opiskellessaan uusia asioita tai taitoja. Kannattaa siis olla aistit avoinna ja läsnä koulutuspäivässä. Antaa itselleen lupa syventyä vain opittavaan ja ideoitavaan asiaan.

Tauotkin kannattaa pitää, kuten olisi koulutuspaikalla. Venytellä, pitää biobreikki, syödä ja juoda. Lisäksi kannattaa chattailla ja verkostoitua. Se sujuu vaikkapa eri some-kanavissa koulutukseen osallistuvien ja järjestäjien kanssa.

4. Anna rakentavaa palautetta

Etäkoulutukset alkavat olla kaikille tuttua kauraa. Siitä huolimatta koulutuksissa ja tekniikassa on aina kehitettävää. Muista siis antaa rakentavaa palautetta koulutuksen järjestäjille joko koulutuksen aikana, tauoilla tai jälkikäteen. Silloin heille tarjoutuu mahdollisuus korjata asiat, jotka vaativat kehittämistä ja ottaa kiitokset vastaan. Erityisesti isossa etäkoulutuksessa järjestäjien voi olla haastavaa aistia koulutusporukasta tyytyväisyyttä tai kysellä riittävästi osallistujilta, miten koulutuspäivä sujuu. Ja muista aina kertoa hyvästä koulutuskokemuksestasi muille.

Tervetuloa nauttimaan Edumarin laadukkaista koulutuksista!

 

Edumar – Meiltä löydät monipuolisen, ajankohtaisen ja laadukkaan koulutustarjonnan. Jos et löydä sopivaa koulutusta valmiista tarjonnastamme, suunnittelemme tarpeitanne vastaavan koulutuksen. Ota yhteyttä!

 

Sinä onnistut!

Me toivomme, että sinä onnistut. Ihmisillä on tapana huomata automaattisesti asiat, jotka ovat huonosti, pielessä tai vaativat kehittämistä. Samalla tavoin huomataan hyvä tekemisen meininki, ystävällinen kohtelu ja laadukas koulutus. Siksi teemme töitä koulutuksesi eteen täysillä ja mitään säästelemättä.

Haluamme, että sinä innostut ja kouluttajamme saavat vapaat kädet loistaa kanssasi koulutuksissamme. Kaikkea tekemistämme motivoi ajatus, että ihmisen huomatessa hyvät asiat itsessään ja ympärillään, paranee myös oma tekeminen ja oppiminen. Siitäkin huolimatta, että käsittelemme välillä Edumarin koulutuksissa varsin haastavia aiheita, kuten ikääntyneen liiallista alkoholin käyttöä.

Sinä olet meille tärkeä

Haluamme, että sinä oivallat koulutuksissamme jotain aivan uutta tai osaamisesi saa vahvistusta. Sen, että viet koulutuksessa syttyneen kipinän ja ideat mukanasi työpaikalle. Opittu asia on parhaimmillaan, kun sen voi jakaa ja se muuttaa sinua ja työympäristöäsi. Siihen haluamme kannustaa sekä työntekijöitä että esihenkilöitä työpaikallasi.

Me luomme todellisuutta sanoillamme. Siksi haluamme kertoa, että sinä olet meille tärkeä. Olet aina tervetullut koulutuksiimme sellaisena kuin olet. Olemme Edumarilla sitoutuneet kaikkien tasa-arvoiseen kohteluun toiminnassamme. Siksi olemme ottaneet painokkaasti kantaa muun muassa kouluväkivaltaan puuttumiseen. Sanomattakin on selvää, ettei Edumar hyväksy minkäänlaista syrjintää, uhkailua tai väkivaltaa toiminnassaan ja koulutuksissaan.

Uteliaasta mielestä ja oppimisen ilosta on hyötyä

Kannustamme jokaista koulutukseen tulijaa tuomaan mukanaan yhden asian: hyvän mielen. Koulutuspäivän aikana on hyötyä myös uteliaasta mielestä ja oppimisen ilosta. Siitä, että pistää hyvät käytännöt, taidokkaasti astellut ajatukset ja mieleenpainuvat esimerkit kiertämään koulutuksen aikana eteenpäin. Edellä mainitut asiat eivät maksa mitään, mutta ne saavat kaikki hyvälle tuulelle. Silloin oppimisestakin tulee mutkattomampaa.

Paras saamamme palaute on, kun koulutuksessa oleva haluaa myös vierustoverin onnistuvan ja oppivan. Siinä on mielestämme jotain koskettavalla tavalla hienoa. Uusissa hybridikoulutuksissamme luulimme sen olevan hieman haastavampaa, mutta yllätyimme – positiivisesti. Nyt kannustamme opiskelijoitamme tsemppamaan toisiaan myös verkossa hyödyntäen Edumarin oppimisalustaa.

Sinä onnistut! Edumar Oy

Koulutus on sijoitus tulevaisuuden työelämään

Suomi on tunnettu etäyhteyksistään ja hyvästä koulutuksestaan. Meidän unelmamme on ollut alusta alkaen olla osa sitä joukkoa, joka pitää suomalaisesta koulutuksesta hyvää huolta. Innovoi, kehittyy ja auttaa kaikenlaisia oppijoita menestymään opinnoissa ja työssään. Jos valmiista koulutuksistamme ei löydy mieleistäsi, voimme räätälöidä sellaisen koulutuksen, joka varmasti on tilaajansa näköinen.

Hyppää siis tyytyväisten opiskelijoiden matkaan. Ajattele, miten tärkeä sijoitus osaamisen vahvistaminen on tulevaisuuden työelämään. Haluamme toivottaa sinulle oppimisen riemua ja toivottaa sinut tervetulleeksi Edumarin koulutuksiin. Uskomme, että sinä onnistut!

 

Edumar – Meiltä löydät monipuolisen, ajankohtaisen ja laadukkaan koulutustarjonnan. Jos et löydä sopivaa koulutusta valmiista tarjonnastamme, suunnittelemme tarpeitanne vastaavan koulutuksen. Ota yhteyttä!