Artikkelit

Onnea jokaiselle nuorelle!

Ylioppilaskirjoitusten tulokset on julkaistu. Moni ammattiin opiskelevista valmistuu unelma-ammattiinsa. Yliopistoissa ja ammattikorkeakoiluissa juhlitaan viimeistenkin opintopisteiden suorittamista. Median otsikoista silmiin pistää onnen huumassa yksi asia.

Huipputulosten sijasta esiin huippusuoritukset

Lehtijutuissa, verkkoartikkeleissa ja somessa nousevat esiin vain huipputulokset. Kaikkein menestyneimmistä opiskelijoista tehdään ihailevia juttuja. Millaisen kuvan se antaa arvoistamme ja menestymisen merkityksestä meille kaikille?

Entä ne nuoret, joiden huippusuoritus on toisenlainen? Kun opiskelu on lukihäiriön vuoksi kuin tervanjuontia. Kun valkolakki odottaa rimaa hipoen ylioppilaskirjoitusten jälkeen – vakavasta masennuksesta ja ahdistuneisuushäiriöstä huolimatta. Kun rankan elämänhistorian ja lastensuojelun jälkihuollon tukemana valmistutaan vaikkapa rakennusalalle.

Menestymistä ei voi mitata vain arvosanoilla

Missä ovat jutut niistä nuorista, jotka eivät kaikista ponnisteluistaan huolimatta valmistuneet, ainakaan vielä? Jotka vasta harjoittelevat itsenäistymistä, kun ikätoverit juhlivat valmistujaisia. Heistä, joiden isoin saavutus ei ole mitattavissa kouluarvosanoina, vaan elämän tai koulun sujumisena edes jotenkuten.

Menestymisen käsitystä tulisi laajentaa. Sisällyttää siihen näkökulma erilaisista oppijoista ja eri tavoista oppia. Oppiminen on elämän mittainen matka, joka ei lopu koskaan. Joillakin tie on kivikkoisempi kuin muille jo elämän alkumetreistä lähtien.

On tärkeää, ettei yhtäkään nuorta arvoteta arvosanojensa mukaan. Menestymistä on se, että jokainen nuori kasvaa elämän ja opintojen aikana kykyjensä mukaan. Silloin arvosteluasteikon heikoinkin arvosana on monessa perheessä riemuvoitto.

Arvosanat eivät määrittele loppuelämää

Kouluarvosanojen perään kysellään myöhemmin aika harvoin. Esimerkiksi Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistö kirjoitti aikoinaan approbaturin paperit. Hän on pärjännyt historiallisen hyvin työelämässä ja poliittisena vaikuttajana.

Miltä kuulostaisi sellainen menestystarina, jossa nuori on yrittänyt tehdä parhaansa? Ylittänyt itsensä, ja on kaikista haasteistaan huolimatta itseensä tyytyväinen. Myös sellaista menestymistä on syytä juhlia ja arvostaa.

Haluamme onnitella sydämellisesti jokaista nuorta!

 

Edumar – Meiltä löydät monipuolisen, ajankohtaisen ja laadukkaan koulutustarjonnan. Jos et löydä sopivaa koulutusta valmiista tarjonnastamme, suunnittelemme tarpeitanne vastaavan koulutuksen. Ota yhteyttä!