Tag Archive for: kouluttautuminen

Kouluttautumisen hyödyt yllättävät – tuet myös yrittäjiä ja taloutta

Koulutukseen osallistuminen on sinulta tärkeämpi teko kuin uskotkaan. Se ei hyödytä vain sinua ja työpaikkasi osaamisen kasvua, vaan tuo leivän yrittäjän pöytään ja elinvoimaa koko talouteen.

Järjestämämme koulutukset työllistävät laajan joukon eri alojen toimijoita. Heitä ovat työntekijät koulutus- ja tapahtumatuotannossa, majoitus- ja ravitsemuspalveluissa, matkailu- ja kuljetusalalla sekä teknisissä ja logistisissa palveluissa.

Kun koulutus peruuntuu, vaikutukset eivät rajoitu pelkästään ammattilaisten osaamisen kehityksen katkeamiseen. Monet yrittäjät ja työntekijät jäävät silloin ilman palkkaa. Freelancerit, yrittäjät ja pienyrittäjät näkevät vaikutuksen välittömästi kukkarossaan – yksikin peruutettu työkeikka voi tarkoittaa merkittävää taloudellista menetystä.

Investoi itseesi ja suomalaiseen työhön

Miksi siis panostaa koulutukseen? Panostaessasi omaan tulevaisuuteesi investoit automaattisesti yhteiskunnan hyvinvointiin ja talouden pyörittämiseen. Kun sote- ja koulutusalan ammattilaiset kehittävät itseään, he tuovat uusia ideoita ja käytäntöjä takaisin työpaikoilleen, mikä hyödyttää asiakkaita, oppilaita ja koko työyhteisöä.

Tummhiuksinen nainen katsoo kadulla olan yli. Hänellä on punainen toppatakki ja harmaa repppu. Takana näkyy Helsingin katu ja raitiovaunu.

Kun työpaikat hyödyntävät koulutusmäärärahoja ja kannustavat työntekijöitään kouluttautumaan, he eivät vain varmista, että työntekijöiden osaaminen vastaa alan vaatimuksia. Johtajat tukevat samalla laajempaa talouskasvua ja pitävät huolen siitä, että suomalainen osaaminen ja työelämä pysyvät kilpailukykyisinä.

Hyödynnä mahdollisuudet – koulutus on avain tulevaisuuteen

Edumar tarjoaa sote- ja koulutusalan ammattilaisille kattavan valikoiman täydennys-, lisä- ja räätälöityjä koulutuksia, jotka vastaavat vaativiinkin koulutushaasteisiin. Hyödynnä mahdollisuudet ja varmista, että olet työtiimisi kanssa valmiita tulevaisuuden haasteisiin.

Muista, että jokainen koulutus on enemmän kuin vain koulutuspaikalla tai etäyhteyden päässä vietetty aika – se on investointi osaamiseen, kehittymiseen, parempaan työelämään ja taloudelliseen hyvinvointiin. Nyt on oikea aika tarttua tilaisuuteen ja kehittää itseäsi sekä tukea samalla meidän suomalaisten laajaa osaamista.

 

Edumar – Meiltä löydät monipuolisen, ajankohtaisen ja laadukkaan koulutustarjonnan. Jos et löydä sopivaa koulutusta valmiista tarjonnastamme, suunnittelemme tarpeitanne vastaavan koulutuksen. Ota yhteyttä!

Täydennyskoulutus on aina ajankohtainen sijoitus!

Osaamiseen sijoittaminen kannattaa aina. Tulevaisuuden työmarkkinat ovat yhä vähemmän sidoksissa tiettyyn tutkintoon, ammattiin tai titteliin. Siksi sijoittaminen koulutuksen tuomaan osaamiseen suojaa työntekijät ja työpaikan sekä nousukaudella että taantumissa.

Työntekijöiden osaamistarpeet kerralla kuntoon

Koulutuskeskustelu käy työpaikoilla kuumana tammikuussa. Syynä on, että uudet koulutusrahat ovat käytössä. Miten turvata niiden sijoittaminen niin, että rahat laitetaan mahdollisimman järkevästi poikimaan? Toisaalta onko yhdelläkään alalla varaa olla kouluttamatta työntekijöitään?

Tärkeintä on tutustua täydennyskoulutustarjontaan, joka vastaa työntekijöiden osaamistarpeita. Oppiva organisaatio on ottanut sitä ennen selvää koulutustarpeista säännöllisillä henkilöstökyselyillä, kehityskeskusteluissa ja työpaikkakokouksissa. Se on jokaisen työpaikan elinehto, jotta työpaikalla pysytään ajassa kiinni ja kilpailukykyisenä.

Täydennyskoulutus on rekrytointivaltti

Harva ajattelee, että hyvät täydennyskoulutusmahdollisuudet ovat tärkeä osa myönteistä työnantajamielikuvaa. Joustavat lisäkoulutusmahdollisuudet kannattaa ehdottomasti nostaa esiin yhtenä työpaikan rekrytointivalteista. Se voi kallistaa vaakakupin oikeaan suuntaan työntekijän listatessa itselleen alansa houkuttelevimpia työnantajia.

Tällä hetkellä muun muassa hoitoalalla on työntekijöiden markkinat. On selvää, että hoitajat valitsevat työnantajan, joka takaa hyvät mahdollisuudet monipuolisiin koulutusmahdollisuuksiin. Muut jäävät työntekijäpulassa nuolemaan näppejään.

Osaamiseen on sijoitettava läpi työuran

Elinikäinen oppiminen ja kouluttautuminen on niin tärkeää, että se on nostettu hallitusohjelmaan. Koulutusta ei tule hankkia vain koulutuksen vuoksi, vaan työpaikan osaamispääoman kartuttamiseksi. Tunne osaamisen hallinnan menettämisestä työtehtävissä vähentää työhyvinvointia, työstä saatavaa merkityksellisyyden tunnetta, heikentää työhyvinvointia ja lisää työuupumista.

Usein työnantajat pelkäävät kouluttamiensa työntekijöiden lähtöä. He voivat ajatella, että koulutukseen sijoitettu raha valuu Kankkulan kaivoon. Asiaa kannattaa ajatella myös toisesta näkökulmasta. Entä, jos henkilöstön täydennyskoulutukseen ei investoida riittävästi ja he jäävät meille töihin?

 

Edumar – Meiltä löydät monipuolisen, ajankohtaisen ja laadukkaan koulutustarjonnan. Jos et löydä sopivaa koulutusta valmiista tarjonnastamme, suunnittelemme tarpeitanne vastaavan koulutuksen. Ota yhteyttä!