Tag Archive for: koulumaailma

10 tärkeää taitoa, jotka koulunkäynninohjaaja vaativassa työssään tarvitsee

Koulunkäynninohjaajan rooli koulumaailmassa on monipuolinen ja vaativa. Hän toimii oppilaiden tukena ja ohjaajana, erityisesti niiden lasten parissa, joilla on oppimisvaikeuksia, liikunta- tai aistivamma tai käyttäytymis- ja tunne-elämän haasteita.

Vaikka opettajalla on päävastuu opetuksesta ja ryhmästä, koulunkäynninohjaaja täydentää tärkeällä tavalla oppilaiden kasvatusta ja ohjausta. Hän voi työskennellä esimerkiksi perusopetuksessa, ammatillisissa oppilaitoksissa, lukioissa, koulujen aamu- ja iltapäivätoiminnassa, päivähoidossa ja leikkipuistoissa, ja joskus myös asiakkaan kotona.

Seuraavana on kuuden kohdan lista niistä kymmenestä taidosta, joita koulunkäynninohjaaja työssään tarvitsee.

1. Myönteinen asenne ja kärsivällisyys

Koulunkäynninohjaajalta vaaditaan ensisijaisesti myönteistä asennetta ja kärsivällisyyttä. Lasten ja nuorten parissa työskentely voi olla haastavaa, ja monilla oppilailla on erilaisia tarpeita ja vaikeuksia. Koulunkäynninohjaajan positiivinen asenne auttaa oppilaita tuntemaan olonsa turvalliseksi ja hyväksytyksi. Kärsivällisyys on avainsana, kun työskennellään lasten kanssa, jotka saattavat tarvita enemmän aikaa oppimiseen tai käyttäytymisen säätelyyn.

2 Oikeudenmukaisuus ja vuorovaikutustaidot

Oikeudenmukaisuus on piirre, jota lapsi odottaa koulunkäynninohjaajalta. Oikeudenmukaisuus luo turvallisen ympäristön, jossa jokainen oppilas tulee kohdatuksi tasapuolisesti ja reilusti. Lisäksi hyvät vuorovaikutustaidot ovat olennaisia, kun työskennellään monenlaisten oppilaiden ja muiden opetusalan ammattilaisten kanssa. Kyky kuunnella ja ymmärtää oppilaiden tarpeita sekä tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa on avaintekijä onnistuneessa koulunkäynninohjaajan työssä.

3. Joustavuus ja monipuolisuus

Koulunkäynninohjaajan työtehtävät ovat monipuolisia ja vaihtelevia. Toisinaan päivät voivat olla hyvin erilaisia riippuen oppilaiden tarpeista. Siksi joustavuus ja kyky sopeutua muuttuviin olosuhteisiin ovat tärkeitä taitoja. Työ voi sisältää monenlaisia tehtäviä, kuten avustamista oppitunneilla, käytöksen ohjaamista, oppimisen tukemista ja monia muita aktiviteetteja. Koulunkäynninohjaajan tulee olla valmis ottamaan vastaan erilaisia haasteita ja soveltamaan taitojaan eri tilanteissa.

Kuvassa on pyörätuolissa istuva vaaleahiuksinen poika ja vaaleahiuksinen nainen, jotka katsovat toisiaan. Nainen on kietonut kätensä pojan harteille.

4. Havainnointi- ja arviointikyky

Koulunkäynninohjaajan tulee olla hyvin tarkkaavainen ja valppaana, koska iso osa hänen työstään on havainnoida lapsen toiminnassa tapahtuvia muutoksia. Havainnointi- ja arviointikyky ovat myös avainasemassa oppilaiden tarpeiden tunnistamisessa ja heidän edistymisensä seuraamisessa. Tämä taito auttaa koulunkäynninohjaajaa tarjoamaan yksilöllistä tukea ja ohjausta kullekin oppilaalle. Lisäksi hän käy havainnoistaan arviointikeskusteluja muun muassa opettajien, erityistyöntekijöiden ja lapsen huoltajan kanssa.

5. Yhteistyötaidot

Vaikka koulunkäynninohjaaja toimii usein itsenäisesti, yhteistyö opetusalan ammattilaisten kanssa on olennainen osa hänen työtään. Yhteistyö huoltajien, opettajien, erityisopettajien ja muun koulun henkilökunnan kanssa varmistaa, että oppilas saa parasta mahdollista tukea. Moniammatillinen yhteistyö edistää oppilaan hyvinvointia ja oppimista. Koulunkäynninohjaaja toimii sillanrakentajana oppilaiden ja heidän oppimisympäristönsä välillä, auttaen heitä tuntemaan olonsa turvalliseksi ja hyväksytyksi koulussa.

6. Täydennyskoulutuksen hyödyntäminen

Koulunkäynninohjaajalla on oltava taitoa omaksua jatkuvasti uutta tietoa ja kehittää osaamistaan, jotta hän voi parhaiten auttaa ja tukea oppilasta ja tukea hänen henkilökohtaista kasvuaan. Lisä- ja täydennyskoulutus kehittävät koulunkäynninohjaamisessa ammatillista osaamista, auttavat uusien taitojen oppimisessa ja ajan tasalla pysymistä. Tärkeää on myös mahdollisuus verkostoitua muiden ohjaajien kanssa. Hyvät koulutusmahdollisuudet ovat yhteydessä työssä viihtyvyyteen ja osaamisen kasvuun.

 

Edumar – Meiltä löydät monipuolisen, ajankohtaisen ja laadukkaan koulutustarjonnan. Jos et löydä sopivaa koulutusta valmiista tarjonnastamme, suunnittelemme tarpeitanne vastaavan koulutuksen. Ota yhteyttä!

Edumarilaiset ovat uskomattoman ketteriä täydennyskouluttajia

Meiltä kysytään usein, miksi täydennyskoulutus tulisi toteuttaa yhdessä Edumarin kanssa. Vastaus on yksinkertainen. Meidän kanssamme yhteistyö sujuu vaivattomasti.

Edumarilla puhelimeen vastaa heti ihminen, etkä kuuntele minuuttitolkulla odotusmusiikkia. Sinulle ei vastaile myöskään chatbot, vaan tavoitat yhdellä soitolla tai sähköpostilla firman toimitusjohtaja Marttiinan.

Kokoamme koulutusideoistasi huippukoulutuksen

Edumarilaiset ovat ketteriä ja moninaisten koulutustarpeiden asiantuntijoita. Kuuntelemme jatkuvasti uusia koulutusideoita ja -toiveita. Kerro ideasi meille ja lähdemme yhdessä suunnittelemaan unelmiesi koulutusta.

Toimitusjohtaja Marttiinaa kiinnostavat loputtomasti uudet koulutusideat. Jos sinulla on mielessä koulutusidea tai kouluttaja, joka vetää kiinnostuneet osallistujat paikalle kuin magneetti, niin ole heti yhteydessä häneen. Teemme kanssasi koulutusideasta totta.

Parhaimmat koulutukset löytyvät meiltä

Kokeneena täydennyskouluttajana meillä on monta ässää hihassa. Niitä ovat esimerkiksi kattava kouluttajapankki, laadukas koulutussuunnittelu ja vuosien kokemus erikokoisista koulutuksista. Saat koota juuri sinun ja työryhmäsi tarpeisiin räätälöidyt koulutukset.

Neljä henkilöä heittävät ylävitoset käsillään ilmaan.

Toki Edumarilta löytyy myös valmis koulutustarjotin. Tarjoamme koulutus- ja sotealan koulutuksia valmiina paketteina. Parhaimmat koulutukset voi käydä noukkimassa kuin rusinat pullasta verkkosivuiltamme.

”Liian uskomatonta ollakseen totta!”

Mitä asiakkaamme ja kouluttajamme ovat olleet järjestämistämme koulutuksista mieltä? Saamme jatkuvasti kiitettävää palautetta niin yhteistyöstä kuin koulutusjärjestelyistä. Rakentava palaute auttaa meitä hiomaan täydennyskoulutuksia entistä paremmaksi.

Kuuntelemme tosissamme saamaamme palautetta ja toimimme aina tilaajan ja koulutettavien parhaaksi.

Jos kaikki lukemasi tuntuu uskomattomalta, niin ole meihin yhteydessä. Uskomme, että liityt pian yhteistyöverkostoomme. Seuraava suunnittelemamme huippukoulutus odottaa jo sinua.

 

Edumar – Meiltä löydät monipuolisen, ajankohtaisen ja laadukkaan koulutustarjonnan. Jos et löydä sopivaa koulutusta valmiista tarjonnastamme, suunnittelemme tarpeitanne vastaavan koulutuksen. Ota yhteyttä!